lauantai 27. syyskuuta 2008

Vihdoinkin......

.....valmis tämä kortti. Siis aloitettu Taavan kurssilla Kätsylässä elokuun alussa jolloin minulle kurssilta jäi vain puhdas kortti käteen. Pohja on tehty itse Distress Ink värillä folion päälle johon suihkutettiin vähän vettä sekä painettiin vesivärilehtiön paperi kiinni ja annettiin kuivua. Tähän alareunaan olen lisäksi tuputtanut Taavalta ostamani punchinellan läpi väriä. Leimakiekurat ovat Sinellistä Inkadinkadon ja pienet kirjaimet Lauralta jotka meinaavat ihan vallan mennä vinoon. Ei tuo pieni liimatäplä meinaa millään onnistua et sais suoraan:)

Syksyinen luutatyttö siivoelemassa

Luutatyttö lähti siivouksen jälkeen synttäreille. Kiva kun tuohon vaihdossa saatuun leimakuvaan on jo valmiiksi jäänyt roskakin. Nauha ei oikein hyvin näy kun olikin aikas ohutta. Nuo puolirinkulat ylä-ja alalaidassa ovat neulojen päät, siis eivät kuulu korttiin:)

Leimasimien päivitystä

Vähän on tullut lisää leimasimia postilaatikkoon. Magnolia Tilda So heavenly sekä Sugar Nelliet ovat hankittu Mihannalta. Erityisesti pidän tuosta enkelistä kun se käy niin moneen korttiin.Penny Blackin leimasin Cozy on hankittu Paperellasta:)




perjantai 26. syyskuuta 2008

Talven vitamiinit

Eilen kävin keräämässä talveksi vähän vitamiineja. Ajattelin tehdä myös tyrnihyytelöä omenoiden kanssa kun sain sitä maistaa ja olipas hyvää:))

Jehkotar Card Challenge # 25

Tämän viikkoisen haasteen on tehnyt Hanne, malli löytyy täältä.
Minulle tosin tuotti alku vaikeuksia, ei meinannut avautua sitten millään kun halusin tehdä joulukortin jotta saisin omani ajoissa valmiiksi.Kaikki kuvat olivat liian suuria tähän pohjaan,
mutta Hannelle kiitos oikein mukavasta mallista:)

perjantai 19. syyskuuta 2008

Card Challenge # 24

Tällä viikolla ihanan haastavan haasteen on tehnyt Paula. Kiitos loistavasta luonnoksesta! Minun ensimmäinen pyöreä kortti eikä ollut edes pohjaa valmiina. Ei taida ihan pyöreältä näyttää ja taitekohtakin jäi pikkuisen vinoon:) Taas on kuitenkin yksi joulukortti kasassa lisää, täytyy tähän vaan olla jotenkin tyytyväinen:)

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Ensimmäinen Atc-kortti vaihtoni

Nyt olen tehnyt ihka ensimmäisen Atc-kortti vaihtoni Lauran kanssa. Lauralla ei taida olla omaa blogia. Hän sai minun yhdet ja ainoat korttini ja minulle tuli tämän näköiset. Nämä ovat aivan ihanat, kiitos vaan vaihdosta Laura :))

Uudet ihanat leimasimet

Taitopuoti Paperinauhasta minäkin tilasin nämä norjalaiset Circle-It-sarjan suomenkieliset leimasimet. Ovat hienoja, osaa olen jo käyttänytkin ja Ez-mountit laitettu:)

Leimakuvavaihto

Miukulan emännöimän leimakuvan otoksia tässä muutama. Nämä tulivat alkuviikosta mutta kuten niin moni muukin, minäkin todella olen ollut flunssainen jo yli kolme viikkoa. Kiitokset Miukulalle hienosti järjestetystä vaihdosta :))

tiistai 16. syyskuuta 2008

Bongaustunnustus Orvokilta

Nice Blog-tunnustuksen yllätyksekseni bongasin Orvokin blogista muutama päivä sitten. Minähän yli kaiken rakastan tätä Karvista:) Kiittäen ja kumartaen Orvokki!

perjantai 12. syyskuuta 2008

Card Challenge # 23

Tällä viikolla ihanan haastavan haasteen on tehnyt DT Taru76. Kiitos loistavasta luonnoksesta! Muutama tunti tässä vierähti, tosin ruokaa piti välillä tehdä:) Kortti näyttää liian täydeltä joten joulun toivotukset ovat sitten kortin sisällä enkä halunnut niitä enää tähän lisätä:) Ruskea väri näyttää ainakin omalla koneella ihan mustalta, pyääh:(


maanantai 8. syyskuuta 2008

Syksyisiä pannulappuja

Löysin kesällä syksyisen näköisiä kuvia niin täytyi ommella muutama lappunen, reunakankaat ovat kaikki vanhasta varastosta eli ostettu paikallisesta Textiikistä:)

perjantai 5. syyskuuta 2008

Vaihteeksi vauvanpeitto

Jotta ei menisi ihan kortteiluksi niin tein jämäkankaista vauvanpeiton. Olisi voinut olla vielä räväkämpi koska nykyään vauvat tykkäävät kirkkaista väreistä. Ja ihan on käsin tikattu päältä, reuna vain ommeltu koneella.Vähän kotieläimiä ja applikointia mukana myös:)

Ihana sammakkopoika-kortti

Minusta tämä sammakkopoika-leimasin on aivan ihana ja vaikka syksy tulossa niin piti tehdä tästä vielä onnittelukortti 2-vuotiaalle pojalle :) Eikös ole ihan sopiva?

Jehkotar Card Challenge # 22

Tämän viikkoisen haasteen on tehnyt Susanne, kiitos mallista:) Omaani vähän keikautin ja hyvän joulun toivotukset ovat kortin sisällä kun eivät millään tähän sopineet enkä halunnut hienoa nauhaa kokonaan piilottaa. Tässä kuitenkin ensimmäinen testaus uudesta leimasimesta jonka ostin Mihannalta:)