Eilen kävin onnittelemassa entistä työtoveria kun hänellä oli viimeinen työpäivä, hänen jäädessä eläkkeelle. Vein itse kuivat ruusut, voihan näitä sitten käyttää pesukoneessa tarpeen niin vaatiessa. Oli oikein lämminhenkinen tilaisuus, täytekakku hyvää ja oikein viulun soittoakin....tuntui ihan kahvikonsertilta:))
KORTTEJA, KÄSITÖITÄ SEKÄ KAIKENMAAILMAN NÄPERTELYJÄ MITÄ MIELEEN JUOLAHTAA. KERÄILEN MYÖS MM. POSTIMERKKEJÄ
Oma blogiluettelo
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistamiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. helmikuuta 2010
Onnitteluja ja kuivia ruusuja
Vihdoinkin sain tehtyä ensimmäisen kortin viime syksynä Sirpaliinalta ostamistani leimakuvista. Tämä sopi vielä lähettää onnitteluna tuttavalleni jolla on sunnuntaina nimipäivä, lunta ainakin riittää:)

Eilen kävin onnittelemassa entistä työtoveria kun hänellä oli viimeinen työpäivä, hänen jäädessä eläkkeelle. Vein itse kuivat ruusut, voihan näitä sitten käyttää pesukoneessa tarpeen niin vaatiessa. Oli oikein lämminhenkinen tilaisuus, täytekakku hyvää ja oikein viulun soittoakin....tuntui ihan kahvikonsertilta:))
Eilen kävin onnittelemassa entistä työtoveria kun hänellä oli viimeinen työpäivä, hänen jäädessä eläkkeelle. Vein itse kuivat ruusut, voihan näitä sitten käyttää pesukoneessa tarpeen niin vaatiessa. Oli oikein lämminhenkinen tilaisuus, täytekakku hyvää ja oikein viulun soittoakin....tuntui ihan kahvikonsertilta:))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)