sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Perhonen onnittelee sinisen ystävää

Yksinkertaisen kortin väänsin, täältä Lauralta hiukka mallia sain ongittua päivällä...kiitos lainuuksesta:)) Rusettia ei nauhasta riittänyt mutta sainpa pätkän käytettyä. Eka iso perhonen pääsi nyt tuolta pinosta korttiin:)) Vaikka pitsi on vain millin vinossa niin kortissa näyttää suuremmalta...kääk! Niin ja teksti on Stempelkellerin leimasinsetistä.
 

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Huvittelua vaan

Ei mitään uutta korttirintamalta, ainoastaan savusaunan lämpöä ja Päijänteen lämpimässä vedessä uimista:)) Ja nauttimista, kiitos isäntäväelle:))

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Unikeonpäivänä

Melkein olin Unikeko mutta en ihan, vaan nousin reippaasti ylös...lasi vettä ja sitten vaatteet ylle sekä Kylpylän rantaan katsomaan Heinolan unikeon valintaa. Tarjolla oli hyvin hautunutta ohrapuuroa tykötarpeineen, samoin kahvia. Vanha kaupungin paloauto toi seeprapukuun puetun unikeon virran äärelle---tuskin nukkui vaikka sanoivat että kuorsaa. Vuoden unikeon kunnian tänä vuonna sai  liikuntatoimenjohtaja Matti Nieminen:)



Suunnistin sitten tullessani piipahtamaan Kätsylään, kyselemään Tiitsan kuulumisia...siellä olikin kaikki niin innokkaasti työn touhussa vaikka säätila onkin täällä aivan polttavan kuuma, ei yhtään tuulenvirettä!
Seuraavaksi puhelinsoitto ja sitten torille kahveille--taas. Ruusupuun Marjon kanssa treffattiin ja istuttiin ihan koko rahan edestä 3,5 tuntia eikä mitään ongelmaa. Marjo oli maanantaina aloittanut loman joten meillä asiaa riitti:)) Kiitos kahvi- yms seurasta!!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Liian helteistä muuhun

toimintaan, meillä keittiössä tänään oli +31,8...nyt on pari astetta laskenut. Tosin minulla kävi tuttava sen verran kylässä että käytiin torilla syömässä pehmikset, kun hän meni kotiinsa niin 40 km:n päässä tuli yhdessä kohtaa vettä taivaan täydeltä, ei ukkosta, ja asteet laski kymmenellä heti---oispa satanut meilläkin....

Siis ostoksille ja Suomalaista Kirjakaupasta tarttui käteeni tämä paperisetti 8,50e... oli niin kesäisen näköisiä että oli ihan pakko ostaa:)

 Oikeasti olin ihan muuta hakemassa mutta nyt sieltä löytyi vielä vanhempi Creativity-lehti, sitä uutta ei vielä ollut tullut 4,50e/kpl. Itse tykkään näistä koska ovat edullisia muihin verrattuna.

Jokunen viikko sitten uskalsin tilata englantia puhumattomana näitä Lili of the Valleyn leimasimia netin kautta. Kiitokset Merkulle monista avuista joita sain vinkeiksi ja yllätys, yllätys niin ne leimasimet vaan tipahtivat postiluukustani:) Ainahan se tietää rahamenoa kun lisää oppii, täytyy yrittää hillitä:)

Ja nyt tämä tyttö menee kylmään suihkuun!!!
 

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Nimpparikorttia pukkaa

Jotenkin jäi ruskeat sävyt päälle....kokeilin uutta Stampendousin leimasinta näin alkajaisiksi vähän valkoista kohojauhetta...meni sinne ja tänne taas kun ei pitkiin aikoihin ole tehnyt joten jouduin leikkaamaan sotkut pois. Narutkin ovat vielä jossain hukassa niin piti "hammaslankaa" laittaa, Nellien perhosleikkureilla perhosia...siinähän se sitten:)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Loppuviikosta 25v ja vintagea

Jälleen yksi kummitytöistä täyttää vuosia, vintagea rustailin tuossa aamusta. Itse Distresseillä sutaisin Purppurataivaasta hankittua Color Me Swirls-paprua, vanhoja kukkasia ja lehdet leikkurilla, lisäksi ikivanhaa pitsiä jostain äidin kätköistä. Tarkoituksella vaalealla tuon iän heitin ettei ole niin näkyvä:)

 Pari lähikuvaa kanssa:) Ja nyt sitten kahvin keittoon, on muuten aivan upea ilma täällä tänään:))

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Aamukävelyllä Tiimarissa

Minä kans kun muutkin. Tiimarihan on nyt minua melkein lähempänä kuin lähin puhelin, vinkin leimoihin sain täältä joten sadevaatteet niskaan ja menoksi. Kysyin kaupassa sitten onko kaikissa myymälöissä, vastaus eipä ole kuin isommissa vaan --pieniin myymälöihin ei sovi, ei riitä vai mitenkähän se menikään:)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Pannulappusia sadepäivien iloksi

ja vähän se paistoi aurinkokin aina välillä. Kuitenkin täällä pyöri pannulapputehdas muutamana päivänä, saas taas nähdä kelpaiskohan näistä joku/jotkut. Pikkusen tuli nyt värivaihtelua kun kesäisiä pyydettiin, olisi ainakin orvokkeja tarjolla :)
Hiukka huonot värit kun tuo taivas on niin pilvinen.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Prinsessalle 1v-kortti

Eilen pikaisesti, minulla se tarkoittaa nyt 3,5 tuntia...hm, tein pyydetyn 1v-kortin--saas nähdä kelpaako hakijalle:) Kortteja piti olla varastossa mutta ne ovatkin kierroksella. Itse haluan että lasten kortteihin täytyy aina laittaa ikä näkyviin, nyt se on tuolla sisällä kun ei päälle sopinut, ikävuosia kertyneille sitä en laita kuin pyydettäessä. Lapset voivat sitten aikuisina katsella mitä kortteja ovat saaneet kulloinkin:))

Helteisiä päiviä teille, nauttikaa jos vielä jaksatte....minusta tuntuu että tämä alkaa nyt riittää...vielä ainakaan ei ukkosesta tietoakaan. Iltapäivällä menen katsomaan Heinolan kesäteatteriin Ranskalaista pyjamaa, mielenkiintoista miten se meneekään kun juuri luin lehdestä taas jonkun tiukkapipoisen naisen kirjoituksen:)