sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Muutama matkakuva Wienin reissulta 10.7.-15.7.2014 osa I

Perjantaiaamuna lähdimme heti autolla etelään kummitytön poikaystävä oli varannut pari päivää lomaa ihan meitä varten jotta näyttää muutakin Itävaltaa...olimme kyllä saaneet esittää toiveita. Alkajaiseksi hän testasi meidän makunautintojamme ja tilasi olutkeittoa...oli aika väkevän tuntuista....ei ollut hyvää:-)

 Ensimmäinen kaupunki oli Loeben, mihin jalkauduimme... yliopistoja kaksi kappaletta, asukkaita 24000....kutsutaankin opiskelijoiden kaupungiksi :-)
 Mahtavia kukkaistutuksia....
 näkymiä Alpeille....
 Yöpaikaksi oli valittu Gasthaus 1200 metrin korkeudella, vettähän tihuutteli koko perjantain, näkymä aamulla parvekkeelta kun pilvet roikkuivat....Matka tosin kohteeseen oli aivan uskomaton, navigaattori tai kuten siellä sanotaan gebs,näytti lyhyemmän reitin...soratietä ja kapeaa, uskon puute tuli meille muille paitsi kuskille ainakin siinä vaiheessa kun lehmälauma osui tielle, nehän eivät väistäneet tippaakaan. Siis kaikilla oli puhelimet eikä kukaan hämmästyksen vallassa ottanut kuvaa, onneksi lauman takana näkyi vanha pariskunta jolta kysyimme tietä...ihan oikeassa olimme ja kohta maalaistalo löytyikin....tosin sinne johti ihan asfalttitie.
Pakko vielä kertoa se kun saavuimme pihaan mitä näimme.....minä tarkkanäköinen=kun silmät on leikattu=pihassa seisoi Audi jossa oli Suomen rekkarit, espoolainen perhe sattui samaan yöpaikkaan, he kiertävät neljä viikkoa Keski-Eurooppaa eli viettävät koko lomansa reissaten kuten edellisenäkin vuonna. Majatalon pitäjä sanoi että kyllä heillä suomalaisia käy mutta ei koskaan yhtä aikaa kahta seuruetta.
Jos kotona saan laitettua lisää kuvia joku päivä, sitten tullee jatkoa....mökillä on hitaampaa kuvia siirto. Tosin täällä läppäri toimii paremmin kuin kaupungissa kun siellä on sisällä +27. Täällä ei taas toimi älypuhelin kuin tekstaillen ja soittamalla. Tabletti on ihan yhtä jumissa...nyt kutsuu isot mustikat kerääjää.....

3 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Erikoiselle vaikuttaa ...kyseinen keitto.
Kyllä on uipeita näkymiä matkaltasi.

Anemone kirjoitti...

Upeita on maisemat sielläkin :) Mutta niin on myös täällä Päijänteelläkin :) Tyttöjen perheet on täällä ja vesiskootteri pörisee vetäen vesisuksia ja kumilauttaa. Mukavaa on :)
Leppoisaa sunnuntaita !

Anitta kirjoitti...

Aivan mahvat on maisemat. Ja tuo olutkeitto kuulostaa epäilyttävältä,hih.