uusilla ZIG Clean color Real Brush-kynillä ja Penny Blackin leimasimella, ostin nämä Heidin Korttipajasta. Keltasävyinen on väritetty ihan tusseilla, punasävynen yhdellä värillä ja vesiväripensselillä. Enemmän ainakin nyt pidän tuosta useammalla eri värisävyllä väritettynä kuin vesipensselillä....taisi olla liikaa vettä. Olen todella ihastunut näihin :-)
KORTTEJA, KÄSITÖITÄ SEKÄ KAIKENMAAILMAN NÄPERTELYJÄ MITÄ MIELEEN JUOLAHTAA. KERÄILEN MYÖS MM. POSTIMERKKEJÄ
Oma blogiluettelo
perjantai 27. marraskuuta 2015
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Kukkakortti
Pohjakartongille kerran laitoin partavaahtoa, tämä niistä on se kolmas eli vaaleampi satsista...kaksi muuta olivat tähän liian tummia. Ohje taisi olla, jos en väärin muista, Ihana-lehdessä joskus tänä vuonna.
torstai 19. marraskuuta 2015
Kutojamimmi onnitteluna
Mariannen leimasin, ostin jo keväällä Käsitellen kaupan Marikalta. Itse väänsin noita kukkasia, on ne vähän isonlaiset vaikka pienemmällä stanssilla tein...pitäisi vissiin itse leikata niin saisi kohtuullisen kokoisia.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Vielä yksi jouluinen tälle kuulle
Olin aika nuukalla päällä Tampereen Kädentaidot-messuilla, tämä Wild Rose Studion leimasin tarttui Heidin Korttipajalta käsiin, juu ja vähän teippiä...iso rulla tosin, yksi stanssi. Oli kuitenkin pakko kokeilla yksi kortti tästä vielä :-)
Joulukortti n:o 79 /2015
Joulukortti n:o 79 /2015
tiistai 10. marraskuuta 2015
lauantai 7. marraskuuta 2015
Joulukortteja pareittain....
loppu alkaa häämöttämään näissä sarjatöissä. Olen ollut aika ahkera, ainakin omasta mielestä :-) ihan kaikkia en edes kehtaa laittaa esillekään!
Joulukortit n:ot 71-78 / 2015
Joulukortit n:ot 71-78 / 2015
Tunnisteet:
Heartfelt creations,
Joulukortit 2015,
Motivet,
PennyBlack
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Ja taas 70-kymppiselle....
ihan yksinkertaista, jouduin kyllä neljä päivää miettimään...kun nopsaan piti saada valmiiksi, enkä yhtään tiedä saajan makua kun on vieras henkilö :-) Katsotaan kelpaako...
Tunnisteet:
Kortit 2015,
Kortit miehille ja pojille,
Vintage-kortit
tiistai 3. marraskuuta 2015
Villasukkia hyväntekeväisyyteen
Kesän laiskuus kostautuu nyt, en ehtinyt tehdä kuin kahdet sukat hyväntekeväisyyteen. Heinolassa nuorten naisten "Lämpimät varpaat" kimppa kerää villasukkia niitä tarvitseville. Minä lahjoitan nämä, koko numero mukana ja langoitettu yhteen parit :-)
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Marraskuun joulukortteja erä I
Ahkerana olen ollut, A6- kokoisia korttejakin vaihteeksi...valkoinen paperi on Tiimarin loppumyynnistä ostettua käsintehtyä paperia.
Joulukortit N:ot 65-70 / 2015
Joulukortit N:ot 65-70 / 2015
Tunnisteet:
Bildmålarna,
Joulukortit 2015,
Wild Rose Studio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)