KORTTEJA, KÄSITÖITÄ SEKÄ KAIKENMAAILMAN NÄPERTELYJÄ MITÄ MIELEEN JUOLAHTAA. KERÄILEN MYÖS MM. POSTIMERKKEJÄ
Oma blogiluettelo
perjantai 9. tammikuuta 2009
Jehkotar Card Challenge #39
Jälleen viikko vierähti ja uuden kortin aika. Taas on Jehkotar tarttunut puikkoihin ja teki uuden mallin. Hieman kortin teko aikaa vei vaikka onkin ns. helppo malli. Kiitos Taru:) Leimakuva on ikioma ja koska sain tänään vähän postia niin piti heti kokeilla tuota lehtileikkuria vaikka se ei tähän oikein sovikaan mutta yrittänyttä ei laiteta. Huonosti meinaa lehdykkä tapetin päällä pysyä mutta tällainen tästä nyt sitten syntyi:)
lauantai 3. tammikuuta 2009
Jehkotar Card Challenge #38
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tällä viikolla haasteen on tehnyt Oliveria ja ohjeet tähän löytyvät täältä:) Kiitos mukavasta haasteesta vaikka minulla meni kyllä koko iltapäivä papereiden ja kaiken mahdollisen tavaran miettimiseen. Tästä piti sitä paitsi tulla Ystävänpäivä kortti mutta...mutta leimasimen on joku syönyt kun ei löydy mistään, pitänee menee nettikauppaan ja tilata uusi. Onneksi en ole tehnyt ostolakkoa, se oli jo viime kuussa:))
torstai 1. tammikuuta 2009
Hyvää Uutta Vuotta 2009
Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille blogissani vieraileville sekä mahtavat kiitokset menneen vuoden kommenteista. Teitä on ollut paljon:) Jatketaan tästä uusilla eväillä tänä vuonna ja ollaan ahkerina :))
perjantai 26. joulukuuta 2008
Christmas Special Card Challenge
Minäkin haluan osallistua Paulan ideoimaan jouluaaton kortin tekoon TAYS:n osastolle pikkuruisten lasten iloksi kun siellä vietetään syntymäpäiviä aina kuukauden välein. Ohjeet löytyy täältä:) Kiitos Paula, ihana idea:))
P.S. Nämä kuvat ovat sitten taas mitä sattuu, täytynee etsiä opettaja joka osaa neuvoa niin että minäkin ymmärrän miten ne tänne ihan oikeasti ladataan:(

P.S. Nämä kuvat ovat sitten taas mitä sattuu, täytynee etsiä opettaja joka osaa neuvoa niin että minäkin ymmärrän miten ne tänne ihan oikeasti ladataan:(
lauantai 20. joulukuuta 2008
Jehkotar Card Challenge #37
Tämän viikkoisen haasteen oli tehnytkin Jehkotar itse ja piti tehdä kortti itselle joten vielä yksi jouluinen ja olkoon sitten viimeinen tänä vuonna. Tämä enkeli johdattakoon minut uuteen vuoteen. En ole koskaan ollut mikään enkelifani mutta olen pitänyt tästä leimakuvasta ja muutenkin tein enimmäkseen sinisiä joulukortteja niin siksi nyt tämä. Tänään piipahtivat jo ensimmäiset joulutontut tervehtimässä joten kortin tekokin viivästyi. On se vaan mukavaa kun on hyviä ystäviä jotka muistavat:))
perjantai 12. joulukuuta 2008
Jehkotar Card Challenge # 36
Tämän viikon haasteen on tehnyt Miijja, kiitos hänelle. Tätä oli oikein mukava tehdä. Minulla nyt käytössä uusi ohjelma ja kuten huomaatte en vielä muistanutkaan miten reunoja säädellään...kääk...ehkä joskus opin kun tuo englannin kieli ei ole hallinnassa vaan ein wenig deutsch. Tässä kuitenkin korttiviritelmä :)
| Lähettäjä Jehkotar |
tiistai 9. joulukuuta 2008
maanantai 8. joulukuuta 2008
Joulupussit
Muutakin kuin jouluista
perjantai 5. joulukuuta 2008
Jehkotar Card Challenge # 35
Tällä viikolla mukavan haasteen on tehnyt Maaret, malli löytyy täältä:) Kiitos tästä oli mukava tehdä näin joulukiireiden keskellä. Nyt on piparitaikina jääkaapissa niin ei ole mitään hätää. Taustapaperi on saatu naapurilta, nauha Heinikasta, leimakuva vaihdosta ja iso lumihiutale ihan oman kylän kirjakaupasta ja sitten vähän tapettia hiutaleen alla:))
Vähän oli ongelmia kuvan latauksen kanssa mutta onnistuihan se vihdoin ja viimein.
Vähän oli ongelmia kuvan latauksen kanssa mutta onnistuihan se vihdoin ja viimein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

